Muodostamme tavan olla muiden kanssa varhaisissa hoivasuhteissamme. Näistä suhteista sisäistetty kokemuksellinen tieto, niin sanotut kiintymyssuhteiden työskentelymallit, vaikuttavat myös ihmissuhdetyön tekemiseen.

Työntekijän mahdollisuus havainnoida tapaansa asettua suhteeseen ja sen herättämiä ajatuksiaan, tunteitaan ja toimintayllykkeitään on oleellinen osa ammatillista itsetuntemusta, joka puolestaan auttaa suojautumaan myötätuntouupumiselta ja sijaistraumatisoitumiselta vastaan.

Ihmisyyteen kuuluu haavoittuvuus. On tavallista, että ihmissuhdetyötä tekevillä on omassa taustassaan turvattomia ja traumaattisia ihmissuhdekokemuksia (Esaki & Larkin 2013, Philips 2008). Nämä kokemukset ovat voineet luoda erityistä motivaatiota ihmissuhdetyöhön hakeutumiselle (ks. esim. Kallio ym. 2021). Turvattomissa kasvuoloissa muodostuneet vuorovaikutuksessa olemisen tavat voivat kuitenkin myös altistaa uupumiselle (West 2015). Asiakkaiden vaikeisiin tilanteisiin eläytyminen voi lisäksi aktivoida uudelleen omia traumaattisia kokemuksia (Ludick & Figley 2017).

On tärkeä painottaa, että kokemukset sinänsä eivät määritä, miten ymmärrämme itseämme ja asetumme tuleviin ihmissuhteisiimme. Turvattomuutta ja ylivoimaisia suhdetapahtumia kokeneista ihmisistä tulee välittäviä ja tasapainoisia ystäviä, vanhempia, puolisoita ja ihmissuhdetyön ammattilaisia. Keskeistä on se, millaisen suhteen olemme muodostaneet kokemuksiimme:

Miten ymmärrämme ne nykyisestä aikuisen perspektiivistä käsin? Voimmeko ajatella, mikä merkitys niillä on ollut kasvullemme ja kehityksellemme? Tunnistammeko, miten kokemukset vaikuttavat meihin nykyään, esimerkiksi erilaisten heräävien kehoreaktioiden, tunteiden tai automaattisten uskomusten muodossa?

Vuorovaikutustilanteet voivat myös laukaista traumaperäisiä reaktioita. Ihmissuhdetyöntekijän tehtävänä on oppia havainnoimaan, toisin sanoen tulla tietoisemmaksi näistä melko automaattisista taipumuksistaan.

Työntekijän hankalat kokemukset voivat aktivoitua asiakastyössä ensimmäistä kertaa, ja siksi niihin ei ole vielä voinut muodostua ymmärrystä eikä hallintakeinoja. Ottaen huomioon kuinka yleisiä turvattomat ja traumaattiset kokemukset ovat, onkin kenties auttavaa ajatella, että turvallisuuden tunteen ja omien kokemusten ymmärtämisen suuntaan voi pikkuhiljaa työskennellä sen sijaan, että ne olisi ”ratkaissut” etukäteen (Iyengar ym. 2019). Usein tieto traumaperäisistä reaktioista on hyvä ensiaskel itsen ymmärtämiseen ja itseä syyttävän tai häpeän värittämän suhtautumisen lieventämiseen (ks. esim. Traumaterapiakeskus 2019).

Ammattilaisinakin tarvitsemme turvallisia läheisiä mutta myös ammattiapua opetellessamme säätelykeinoja ja myötätuntoista suhtautumista itseen, jos se ei kehityksessä ole ollut mahdollista.

Itsestä huolen pitäminen vaativissa tilanteissa esimerkiksi ankkuroitumalla, liikkumalla, juomalla lasillisen vettä, hengittämällä tai tekemällä irrottautumista tukevan rituaalin päivän päätteeksi voi olla myös korjaava kokemus. Voimme huomioida itseämme tavalla, jollaista emme välttämättä kasvaessamme kokeneet.

Lähde: "Ihmissuhdetyöntekijän omien turvattomien ja traumaattisten kiintymyskokemusten huomioiminen osana ammattitaitoa", Sanna Isosävi kirjassa Traumainformoitu työote

Traumainformoitu työote -kirjan sisällöt rikastuttavat arjen työtä sekä vahvistavat ihmistyössä jaksamista.

Kirjassa tarkastellaan muun muassa erilaisia elämänkriisejä, lapsuusajan haitallisia kokemuksia, lähisuhteissa koettuja väkivaltakokemuksia, traumatisoitumista, toipumisen edellytyksiä ja resilienssin tukemista arjessa.

TUTUSTU KIRJAAN LISÄÄ

Lähteet:
Esaki, N. & Larkin, H. (2013) Prevalence of adverse childhood experiences (ACEs) among child service providers. Families in Society 94(1), 31—37.

Kallio, J., Blomberg, H. & Kroll, C. (2021) Miksi minusta tulee sosiaalityöntekijä? Tutkimus sosiaalityön pääaineopiskelijoiden ammatinvalintamotiiveista Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka.

West, A. L. (2015) Associations among attachment style, burnout, and compassion fatigue in health and human service workers. A systematic review. Journal of Human Behavior in the Social Environment 25(6), 571—590.

Ludick, M. & Figley, C. R. (2017) Toward a mechanism for secondary trauma induction and reduction: Reimagining a theory of secondary traumatic stress. Traumatology 23(1), 112.

Iyengar, U., Rajhans, P., Fonagy, P., Strathearn, L. & Kim, S. (2019) Unresolved trauma and reorganization in mothers. Attachment and neuroscience perspectives. Frontiers in Psychology 110.

Traumaterapiakeskus (2019) Vakauttamisopas terapeuteille ja traumatisoituneille. Helsingin ja Oulun Traumaterapiakeskus.